perjantai 7. marraskuuta 2008

08.11.2008 Kouvola, Donington

08.11.2008 Kouvola, Donington (w/ Before the Dawn, the Final Harvest)

Yhtyeemme tulee Kouvolaan paristakin eri suunnasta. Kulkupelinä ukoilla oli Rauskin farmari ja tila oli ilmeisesti aika hyvin täytetty, koska Tupun ykkösbasso ei mahtunut sinne ja miun kitaran hihna ja kampi löytyi etsiminen jälkeen hanskalokerosta. Alettiin arpomaan, että lopuille keikoille tarvitaan ilmeisesti isompi kärry, vaikka backline tuleekin Before the Dawnilta, mutta jatkossa siellä istuu 4 ukon sijaan viisi ja sitä romua jotenkin vaan on aika paljon siitä huolimatta.

Ainakin Tupun ja Saken kankkunen oli merkittävä. Yhtä kalpeita
ihmisiä näkee yleensä vain arkussa.

Paikkana Donington näytti ihan hyvälle ja Before the Dawnin
valokalusto todella lupaavalle. Oli ledia ja liikkuvaa. Soundcheck kesti puolitoista biisiä ja todettiin, että lavasoundi on ainakin mainio. Syöpöttelyhommia ja lagerin nauttimista Larssin ja
 kumppaneitten kanssa. 

Miksaajaherra piipahti checkin ja meidän vedon välissä porvoossa
(sähäkkä sälli) ja  päästiin klo 23.00 aloittelemaan. Edellisiltana oli ollut kuulemma 9 ihmistä paikalla, joten tavoittelimme viikonlopun yleisöennätystä. Ja se onnistui!

Johtuikohan jonkunmittaisesta keikkatauosta vai mistä, mutta ei ottanut kulkeakseen oikein mitenkään. Settilista oli seuraavanlainen:

1. Color of Violence
2. Resurrected
3. Blinded Eyes
4. Flesh, Joy & Pleasure
5. K.A.O.S-D
6. The Note
7. Dead End Road
8. Grand Assertion of Hate!
9. Done is Done 

Lappeenrataan seuraavana ja parannettevaa jäi. Itse tein pikaisemman poistuminen kohti Kirkkonummea rakkaan alkoholimanagerin seurassa. 

Kuvaajana toimi herra alkoholimanagerimme Ari Rannanpää.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Loistava keikka! Kiitokset, vaikka hieman myöhässä tuleekin :)

Seuraavaa vetoa odotellessa....